Lähdin tänään toista kertaa Leolla ratsastamaan kaverini
kanssa, jolla oli hoitoponi kyseisellä tallilla. Suunniteltiin aluksi, et mentäisiin
ihan vaan koulua, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat ja ajateltiin hypätä.
"Mikäs siinä, olisihan se ihan kiva kokeilla", sanoin, pistin suojat
ponille ja ei kun menoksi.
Alkuverryttelyssä poni tuntui mukavalle kuten viimeksikin.
Jäykkyys oli hävinnyt ja liikettäkin irtosi. Ensimmäiselle esteelle mentäessä,
poni hyppäsi odotettua kauempaa ja korkealta, menetin tasapainon ja tipuin. Hieman
siinä pää tärähti, mutta nousin reippaasti selkään. Toinen hyppy sujui
mallikkaasti, sain lyhennettyä laukkaa sopivasti ja vietyä ponin oikeaan
ponnistuskohtaan. Suunta vaihdettiin ja samaiselle ristikolle tultiin. Poni
hyppäsi, pukitti ilmassa ja vielä laskeutuessaan maahan ja totta kai lensin
uudelleen. Siellä taas maassa oltiin, muttei enää selkään noustu.
Menin hetkeksi istumaan ja yhtäkkiä silmissä alkoi
sumenemaan. Vein penkin kentän ulkopuolelle, istuin ja pahaolo alkoi tulemaan.
Siinä sitten juttelin omistajan kanssa ja hän kysyi, missä minun puhelin, että
hän soittaa minun äidille. Sanoin että: tuossa, minun takin taskussa, mutta en
erota mikä niistä on minun takki. En nähnyt oikeastaan yhtään mitään. Omistaja
sitten soitti äidilleni, jonka aikana oksensin ja näkö alkoi palata ja huono
olokin katosi. Lopulta paikalle soitettiin vielä ampulanssi tarkistamaan, että
kaikki oli kunnossa ja pääsisinkö kotiin yöksi.
Ensihoitajat tutkivat multa perustoiminnot, sekä
neurologisen tilan. Kaikki oli ok, vasen kylki on aivan älyttömän kipeä ja
vasen käsi ruhjeilla, mutta muuten kaikki kunnossa. Laittoivat minut kotiin
seurantaan, koska tila sen salli, eikä tarvinnut lähteä sairaalaan yöksi.
Noh, ensiviikolla sitten uudestaan, mutta nyt pysytään vähän
aikaa ponin kanssa ihan sileällä. Tutustutaan toisiimme ja kerätään luottamusta
ennen seuraavia esteitä.
Siinä vielä pari kuvaa ponista ja meiän ratsastuskavereista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti