29. elokuuta 2016

Herkkusmoothie

Nyt olisi vuorossa taas reseptiä ja tälläkertaa herkulliselle smoothielle. Tykkään juoda smoothieita välipalaksi ja joskus myös aamu-/iltapalaksi, sen mukaan kuinka kiireinen tai väsynyt olen. Smoothiet on siitä hyviä, että niihin voi lisäillä melkein mitä vain ja lopputulos on lähes aina yhtä maukas.


Käytin tässä smoothiessa Skyrin vanilja-suklaahippurahkaa, yhden banaanin, kourallisen mustikoita, hieman karviaismarjoja, maitoa tuomaan nestettä, sekä Funlightin vadelmamehua tuomaan hieman makua.



Sekoitin ainekset ja lisäsin vielä hieman Steviaa tuomaan makua. Meillä on käytössä tämmöinen sauvasekoitin -systeemi, josta en oikeastaan pidä yhtään. Hankin kyllä kunnon tehosekoittimen, kunhan muutan pois kotoa!


Sitten vaan kaadetaan smoothie lasiin ja päälle hieman karviaismarjoja ja tadaa, herkkusmoothie on valmis!


Mitäs piditte? Mikä on teidän lempi smoothie?

22. elokuuta 2016

Week 33 via phone

Nyt tulee hieman erilaista postausta. Tiedä vaikka tästä tulisi tapa, tai ainakin kerran kuussa tuleva postaus. Pahoittelen heti alkuun kuvien huonoa laatua, puhelimessani ei nimittäin mitään mahtavaa kameraa ole.

Maanantai oli urheilua täynnä. Kävin lenkillä, sekä salilla ja leipoessani tyrnikakkua katseli olympialaisia.

Aamulla aikainen herätys ja 8 töihin. Posti toi myös pari pakettia, nimittäin pääsykoekirjat liikunnalle, sekä uutta hopeashampoota testiin. Haluatteko kuulla kokemuksia?

Keskiviikkona puhalsivat uudet ja jännittyneet tuulet. Kävin nimittäin vuoden tauon jälkeen ratsastamassa ja vieläpä minulle uudella tallilla. Vietettiin myös äidin syntymäpäiviä.

Torstaina oli jo kuu taivaalla kun palasin töistä kotiin. Ennen nukkumaan menoa katselin hieman Areenasta heppaolympialaisia. Kisu yökaverina.

Perjantaina ruokatauvolla hieman mättöä. Ja töiden jälkeen lähdettiin kaverin kanssa käymään parilla vedellä.

Lauantaina lähdin kesken työpäivän pois töistä, kun kuume yllätti. Lemppari puolukkapuurokaan ei maistunut illan päälle. Sunnuntaina jo hieman parempi olo ja ruokakin maistui, vaikka kuume vielä jylläsi.




15. elokuuta 2016

Spotify top 5

Musiikin kuuntelu on jäänyt minulta jotenkin hirmu vähäiseksi. Työmatkoilla kuuntelen sitä, mitä NRJ.ltä tulee, sillä en jaksa rueta väkertämään hitaan puhelimen ja aux-johdon kanssa. Kotonakaan en musiikkia kuuntele, sillä olen joko liian väsynyt laittamaan musiikkia tai katson jotakin sarjaa. Kylillä ajeleminenkin on hyvin harvinaista puuhaa nykyään, mutta jos niin käy, Spotifystä pärähtää ehdottomasti ainakin seuraavat kipaleet soimaan!






Kuten varmaan huomaatte, kappaleet ovat jo aika vanhoja. Mutta kuten aiemmin mainitsin, en ole viime aikoina hirveänä musiikkia kuunnellut ja siksi uusimmat kappaleet ovat jääneet kuulematta. Mutta yritän parantaa tapani ja etsiä uutta lempimusaa! :)

Millainen musiikkimaku teillä on? Mitä pidätte mun suosikeista?

8. elokuuta 2016

Nothing can't cool me down



Elossa ollaan, vaikka viime aikoina onkin ollut hieman hiljaista! Elokuu tuo nyt muutamilta tahoilta uusia tuulahduksia, sekä kunnostautumista kaikin puolin ja se koskee myös tätä blogia. Uusia postausideoita on vaikka millä mitalla!

Ensimmäisenä suuri uutinen, jonka haluan jakaa teidän kanssanne: sain juuri tänään tietää jatkavani kesätyöpaikassani! Reilun viikon loman jälkeen työt alkavat taas huomenna ja kestävät vuoden loppuun. Ensi kevättä katsotaan sitten, kun se on ajankohtaisempaa. Olen todella innoissani, sillä työpaikkani on aivan mahtava, mukava työporukka ja palkka on näin ammattittomalle paljon! Koko kesän on töissä ollut hirveä hulina, hyvä että syömään on kerennyt, mutta nyt syksyn tullessa alkaa rauhoittumaan, joka on ihan mukavaa vaihtelua. Loppuvuosi tulee olemaan super.♥

Se että haenko nyt syksyllä johonkin vuoden/parin kuukauden kestävään koulutukseen, on vielä avoinna. Viime viikon keskiviikkona oli haku avoimeen ammattikorkeaan, jossa siis pyrin Jyväskylän fysioterapeutin polkuopintoihin. Haussa otettiin sisään joku 12 ensimmäistä ja vaikka itseni mielestä täytin lomakkeen supernopeasti (3min), en kerennyt sisään.. Avoin amk on siis suljettu pois listoilta. Olen kuitenkin harkinnut mm. Trainer4You.n Ravintovalmentaja -koulutusta, joka kestäisi n. 4kk. Koulutuksestahan saisi ammatin neljän lähijakson, itsenäisen opiskelun ja loppukokeen suoritettuaan ja alakin kiinnostaisi, mutta hinta on aika huimaava. Minulla on kuitenkin reilu kuukausi aikaa miettiä, mikäli Jyväskylän koulutus ei tuuppaa täyteen hetinmiten.

Ensi kevään pääsykokeita ajatellen tilasin molemmat Liikuntatieteellisen pääsykoekirjat. Nehän eivät kokonaan kokeisiin tule ja saattaa olla, että ensi vuonna kirjatkin ovat aivan erit, kuin mitä edellisinä vuosina on käytetty. En kuitenkaan koe mitään haittaa siitä, että lukisin nuo molemmat kirjat ja yrittäisin painaa ne kokonaisuutena mieleen. En ole edes tällä hetkellä varma, tulenko hakemaan ensi keväänä Liikuntatieteelliseen vai minne.

Treenaamisen suhteen olen ottanut taas itseäni niskasta kiinni. Kesä meni vähän miten meni. Töiden jälkeen, eikä varsinkaan ennen töitä jaksanut lähteä salille, eikä edes kävelylenkille. Nyt olen kuitenkin tottunut vaadittavaan työpanokseen ja olen oppinut säästämään voimia myös treeniin. Tämän syksyn tavoitteena on nostaa aerobista kuntoa, sillä keväälläkin panostin lähinnä salitreeniin ja sitten yksi lenkki otti todella koville. Talvella on sitten tiedossa hieman erilaista ;)

Puhelimen laatu (y)